sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pieniä ihmeitä





Vielä muutaman päivän saamme nauttia maalaiselämästä. Ihmetellä pieniä ja suuria ihmeitä. Aurinko on lämmittänyt veden nopeasti ja pulahtaminen on parhautta.
Mustikoilla on herkuteltu ja talven varalle kerätty. Vadelmien kypsymistä odotellaan.
Onneksi loma jatkuu ja arkikin vain vilahtaa ajatuksissa. Enempää sille ei vielä suoda, kyllä sitä taas ehtii.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Sadepäivien ratoksi



                                    .


On leivottu, siivottu, pelattu ,luettu, nukuttu, kinattu. Tänään innokkaat taiteilijat maalasivat ihania tauluja; aurinkoja, kukkia ja rakkaimpia.
Taidepajan katosta löytynyt ampiaispesä lienee seuraavien töiden aihe tai ehkä tänä kesänä tutuksi tullut sade pisaroineen.


torstai 19. heinäkuuta 2012

Kesäelämää






Aurinkoa nähty tänään. Ju-huu!
Suomi voitti. Tampereen Ilves vielä kesälomalla, paluuta kaukaloon odotellaan.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Se on elämää

 Joskus tuntuu, että elämässä kaikki on piikikästä ja pistelevää. On vaikea nähdä aurinkoa puiden takaa.
 Haluaisi palata siihen lapsuuden uskoon, että kaikki menee aina hyvin. Ja tuntea sen aidon ilon, naurun, siitäkin huolimatta ettei hammasrivistö ole aivan täydellinen.
 Mutta sitten muistaa, että asioita jotka tekevät onnelliseksi on kuitenkin paljon.
 Kun vain pysähtyy niistä nauttimaan ja säilöö ne syvälle sydämen sopukoihin talteen.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lomatunnelmia




Leppoisaa lomailua maalla. Sisarusten, serkkujen ja pikkuserkkujen seurassa. Päivät soljuvat omalla painollaan. Iltaisin hetki aikuisten kesken lasten nukahdettua. Täältä ladataan energiaa tulevaan talveen. Parhautta.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Maalla





Viikonloppu maalla. Syreenit tuoksuu, pellot kukkia tulvillaan. Ahti soi antimiaan ja rantasauna tuntui talven jälkeen taivaalliselle. Turkki jäi päälle,toistaiseksi.
Kolme viikkoa lomaan. Sitten saammekin pureskella ruohonkortta ja kävellä pellon laitaa useamman viikon. Ihanaa!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Vihreää loistoa





Ei voi kun huokailla ihastuksesta tämän vehreyden keskellä. Aamuisin pyöräily töihin on todellista arjen luksusta ja ihana aurinko sulattaa viileimmänkin aamuherääjän. Tähän hetkeen voisin jäädä, ainakin juuri nyt.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Ihan pian...

                                                            ...on kesä !






Se alkaa jo näkyä, tuoksua ja maistua.
 Kevätjuhlia edessä ja takana. Odottava ja iloinen mieli kaikilla. Pitkä talvi takana. Onnellinen olo.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Sumussa


Viime päivät ovat menneet hieman sumussa. Monenlaisia pakkauspuuhia, kylpyhuoneremontin esivalmisteluja...Mutta nyt koittaa pitkään odotettu muutaman päivän loma- keväinen Tukholma kutsuu !

torstai 10. toukokuuta 2012

Daydreaming






Olen sellainen haaveilija, daydreamer. Haaveeni ovat lähes aina kevyitä kuin saippuakuplat, ne lentävät hetken ja usein poksahtavat. Onneksi.
Nyt haaveilen omasta asunnosta, ikiomasta. Jossa olisi tilaa hengittää.
Hienosta autostakin haaveilen. Ja vapaasta ajasta.
Katsotaan miten käy.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ilottelua




Avasimme huvipuistokauden jo viime viikonloppuna,mutta kausikorttilaisina takaisin oli päästävä mahdollisimman pian. Puolikas päivä puistossa hurahti nopeasti. Takaisin palasi joukko väsyneitä, mutta iloisia ihmisiä. Kyllä ihminen todella tarvitsee leipää ja (sirkus)huveja. Uuteen viikkoon uusin voimin !